21.3.2012

Postia Ghanasta! :)

Kauan odottamani paketti Ghanasta saapui vihdoinkin, onneksi! Pelkäsin jo, että se on kadonnut matkan varrella. Oli hienoa tulla kotiin ja huomata se pöydälläni. Keltään ei tainnut jäädä huomaamatta kuinka innoissaan olin kun hypähtelin riemusta. :D Paketti sisälsi monia koruja, mutta ei suinkaan vain minulle, vaan myös äidilleni ja parhaalle ystävälleni. Minusta se oli ihana ajatus! Koruissa oli pikkulaput joissa luki kenelle koru on. Söpöin oli tuo "Jenni's mum, lovely mum". :) Parasta koko paketissa oli kuitenkin dvd! En odottanut sen olevan niinkin hyvä, kuin se oli! Siinä oli siis kirjeenvaihtokaverini  koulun valmistujaisjuhlassa kuvattu video. Minusta oli ihanaa nähdä kuinka ihmiset todella näyttivät nauttivan elämästään köyhyydestä huolimatta. Se oli tosi hienosti editoitukin. :) Joskus olisi hienoa lähettää hänelle video täältä Suomesta.

18.3.2012

Ilmaista iloa :)

Kävin eilen kirpputoreilla ja löysin kaksi posteihin liittyvää löytöä. Eräällä kirpputorilla oli kori, josta sai ottaa kirjoja ilmaiseksi, ja katsoin minkälaisia kirjoja on tarjolla. Eräs vanha kirja 60-luvulta oli nimeltään  Luonto ja ihmiset. Siinä oli upeita sivun kokoisia kuvia, ja sain idean, että niistä tulisi hienoja kirjekuoria. Se kirja lähti mukaani. Löysin myös hienoa kukkakuviollista paperia ja kirjekuoria hintaan 2 euroa. Aiemmin olen tehnyt kivoja kirjekuoria lehdissä olevista sivuista ja mainoksista, jotka siihen käyttöön ovat olleet sopivia. Kotona aloin askartelemaan kirjekuoria, ja lopputulokseen olen tyytyväinen. Tein 13 luontoon liittyvää kirjekuorta. Mitä mieltä olette niistä? :)

16.3.2012

Ghanalainen kirjeenvaihtokaverini lähetti minulle paketin sisältäen kirjeen mutta en ole saanut niitä. :( Normaalisti postit tulevat sieltä nopeasti, ja odottelin saavani postia häneltä jo maanantaina, vaan eipä ole näkynyt.. :(
Viimeaikoina olen kirjoittanut melko paljon: kaksi korttia Kiinaan, yhden kortin Amerikkaan, yhden kortin alankomaihin, kirjeen Sloveniaan, Valko-Venäjälle ja Suomeen.
Yllätyksekseni eilen sain paketin Etelä-Koreasta! Se sisälsi tarroja, karkkia, kyniä, kaksi postikorttia ja tosi söpöt sukat. :)

Toivoisin kovasti saavani postausehdotuksia, joten laittakaa vaan toiveita, minkälaisia postauksia haluaisitte. :)

10.3.2012

Viimeaikoina olen saanut tosi hienoja kortteja, kuten nämä:



Ameriikasta
Japanista
Suomesta

Muistoja vuosien takaa

Ajattelin tehdä jonkin erilaisen postauksen kuin aiemmin, ja sain idean kun katselin pikkutyttönä saamiani kirjeitä.
Lueskelin niitä, ja ajattelin että kuinka kirjeet muuttuvat mitä vanhemmaksi tulee! Ennen kirjeet olivat lyhyitä ja yksinkertaisia, ja melkein joka kirjeen pääaiheena olivat erilaiset kysymykset ja niihin vastaaminen.
En olekaan tainnut koskaan kirjoittaa täällä blogissa siitä, että minä ja paras kaverini tutustuttiin kirjeenvaihdon kautta. Minulla oli kirjeenvaihtoilmoitus Nalle Puh- lehdessä v. 2003 ja nykyinen paras kaverini kirjoitti minulle. Asuimme samoissa kaupungeissa ja aluksi kirjoittelimme muutaman vuoden, kunnes uskaltautuimme eräänä kesäpäivänä vuonna 2007 tapaamaan.Siitä lähtien olemme olleet parhaat kaverit. :)

P.s. Laskin tänään Suomesta saamieni kirjeiden määrän. Tulos oli 172! :D

Tästä kirjeestä minun ja parhaan kaverini ystävyys alkoi! :) Noina aikoina minulla oli tapana irroittaa tarrat kirjeistä :D


Tässä myös pari muuta kirjettä, tuollaiset kirjeet olivat ennen normaaleja, nyt tämän ikäisenä taidetaan kirjoitella syvällisemmistä asioista. :)


Lyhyt ja ytimekäs kirje! :D Olin siis kysynyt häneltä että onko hänellä paljon levyjä ja että keräileekö hän tarroja.




21.2.2012

Moikka! :)
Tänään saapui tämän viikon ensimmäinen kortti, Saksasta!
Sunnuntaina kirjoitin kirjeen uudelle suomalaiselle kirjeenvaihtokaverille. Mulla ei oo pitkään aikaan ollut suomalaista kirjekaveria, ja ajattelin että olisi mukava sellainen omistaa. Voisi kirjoittaa "vapaammin" ja omalla äidinkielellä. :)
Aikoihin en ole kuullut indonesialaisesta kirjekaverista, viimeksi olimme yhteyksissä joskus lokakuun aikoihin! Sillon hän kertoi, että on kiireinen. Lieneekö hän lopettanut kirjeenvaihdon, en ainakaan usko vastaamisessa näin kauaa menevä..?
Parhaalla kaverillanikin on useita kirjekavereita ja eräs heistä olisi halukas saamaan toisenkin suomalaisen kirjeenvaihtokaverin. Hän kysyi että tuntisiko kaverini ketään jota kiinnostaisi kirjeenvaihto. Kaverini ehdotti minua, ja minähän suostuin ja innostuin! :) Mä tykkään kauheasti lähetellä pieniä lahjoja, ja tämä tyttö sattuu olemaan muumi-fani. :) Vielä me ei olla tarkemmin sovittu, että aletaanko kirjoittelemaan tms, mutta tosi mukavaa se olisi! :)
Lopuksi vielä viime viikolla saamani ihana kortti Alankomaista. :)
                

11.2.2012

Söpöjä kortteja


Pahoittelen etten ole näyttänyt elonmerkkejä aikoihin! Posteja tänä aikana olen saanut jonkin verran, en kuitenkaan hirvittäviä määriä. Eilen siskoni antoi mulle myöhäisen synttärilahjan joka lisäsi kaiken muun lisäksi sain hienoja tarroja. Innostuin heti kirjoittamaan kortteja, ja sain lähettää Postcrossing-kortit Taiwaniin ja Alankomaihin. Panostin korttien ulkonäköön normaalia enemmän, ja käytin tarroja ja koristeteippiä. :) Kun liimasin vielä korttiin ystävänpäiväpostimerkin, olin tyytyväinen ulkoasuun. :)
Kuvia viimeaikoina saamistani korteista: 
Ihana kortti Ameriikasta :)

Myöskin ihana kortti! Alankomaista.
Iloinen buddha Saksasta :)

 Näiden lisäksi olen saanut kaksi muuta Postcrossing-korttia, Kiinasta ja Latviasta. Postcrossing-korttien lisäksi olen saanut postia uudelta valko-venäläiseltä kirjeenvaihtokaverilta ja japanilaiselta tuttavuudelta, jonka kanssa olen vaihdellut kortteja. Valko-venäläisen postissa oli kirjeen lisäksi kolme ihanaa postikorttia. Lähetin pari kuukautta sitten Japaniin pienen Marimekon huivin. Vaikka kirjoitin, etten tarvitse mitään vastalahjaa, sain kuitenkin häneltä vastalahjan. Paketissa oli viisi ihanaa korttia ja kirjepaperipakkaus. :)
Kirjepaperipakkaus, jonka sain japanilaiselta :)