31.12.2012

Hyvää Uutta Vuotta!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni! <3

Tänä vuonna olen saanut paljon ihania posteja ja uusia kirjeenvaihtokavereita. Olen lähettänyt ja saanut kortteja sellaisista maista joista en ennen niitä ole saanut. Tehdään ensi vuodesta vuotta 2012 mahtavampi postivuosi ja saadaan ihania posteja ympäri maailmaa!:-)

Tämä blogi on ollut olemassa jo melkein puolitoista vuotta ja ei oikeastaan tunnu että siitä olisi jo niin kauan kun tämän blogin aloitin. Ajan kuluessa blogini on muuttunut melko paljon; alkuaikoina en esitellyt mitään muuta kuin kortteja, mutta nyt blogini on monipuolisempi. Kirjoittelen tätä blogia omaksi ilokseni ja tietenkin teitä lukijoitani varten, siksi haluankin että tämä blogi on sellainen mitä te mielellään haluatte lukea. Viimeisimmässä kommentissa eräs lukijani oli kysynyt, että voinko ottaa sanavahvistuksen pois kommentoidessa. En itse edes tiennyt että mulla on sanavahvistus, vaan ajattelin että sitä ei ole. Sanavahvistusta poistaessa huomasin myös että blogiini ei pysty kommentoimaan muut kuin lukijat. Tämäkin oli aivan uutta minulle.. Nyt siis kuka tahansa pystyy kommentoimaan tähän blogiin. Saa siis ihan rohkeasti sanoa jos itse en vaikka en oo huomannut jotain asiaa.

Jos teillä on joitain parannusehdotuksia, toiveita, kehuja, moitteita, kysymyksiä tai ihan mitä tahansa, otan niitä mielellään vastaan. :)

Mulla on nyt kova kirjeiden kirjoitusinnostus meneillään. Mulla on noin kymmenen kirjeenvaihtokaveria ja tuntuu että en saa ikinä kirjeitä. Nyt mä oon ahkerasti etsinyt uusia kirjeenvaihtokavereita ja yhden oon jo Ranskasta löytänyt. Lisäksi mulla on uusi suomalainen kirjeenvaihtokaveri. :) Mistä maista teillä on kirjeenvaihtokavereita?

Olen myös ihmetellyt sitä, että vaikka lukijoita on yli 60, niin kuitenkin "luin"-nappia on  painettu vain keskimäärin viisi kertaa. Onkohan asia todellakin niin, että kymmenistä lukijoista on vain muutama on postauksen lukenut, vai eikö sitä vain olla painettu. Olisin kiitollinen jos painaisitte siitä "luin"-nappia jos ootte postauksen lukenut, kiitos! :)
 

2 kommenttia:

  1. Mä oon ainakin lukenut jokaisen postauksen, mut en oo huomannu tollasta nappia :D en kyllä yleensä vaan "jaksa" painella noita vaikka oon noita jossain nähnykki :D mut nyt painoin ;) eikä tullu rasitusvammoja joten ehkä voin jatkossakin sitä painaa ;)

    VastaaPoista
  2. Minä ainakin painan noita nappeja joka kerta, koska pidän itsekkin siitä, kun omassa blogissa niitä painellaan :D

    Ja kun pyysit jotain palautetta, niin on ihan pakko sanoa, että tykkään tosi paljon sun kirjoitustyylistä ja siitä miten esittelet saamiasi posteja. On aina kiva lukea sun postauksia. :)

    VastaaPoista