11.5.2013

Kirjetytön löydöt Turkista

Olin viikon matkalla Turkissa, nyt on lentokoneella lennetty ensimmäistä kertaa ja koettu ihana etelän aurinko ja lämpö. Mitään suuria toiveita kirjepapereiden löydöstä ei ollut, mutta mielessä kuitenkin oli että olisipa kiva sieltä löytää sellaista. Ostin yhteensä neljä pakettia kirjepaperia kahdesta paikallisesta kirja-ja paperitarvikekaupasta. Ihana mieli kyllä tuli noista ostoksista! :)
Kortteja oli paljon myynnissä telineissä. Jotkut oli vahingoittuneet auringossa tai sateessa ja joistakin paikoista niitä löysi ihan sisältäkin. Melkein kaikki tarjolla olleet kortit oli turistikortteja, ja teinkin päätelmän että Turkissa ei ole oikein tapana antaa esimerkiksi syntymäpäiväkortteja. Kortteja sai hyvinkin halvalla, mutta yhdestä postimerkistä sai pulitttaa päälle euron.
Nämä kirjepaperilehtiöt maksoivat kaksi liiraa kappaleelta. Hintaa siis noin euron kappale, ei yhtään paha. Taisin ostaa jokaista tarjolla olevaa lehtiötä yhden.
Nämä olivat kaksi ja puoli liiraa. Näitäkin paketteja olisi ollut monia erilaisia, mutta ne ei olleet niin hienoja. Olisin kyllä varmasti ostanut jos olisi puoli-ilmaisella saanut, vaikka ei kyllä nuokaan paljoa maksanut.
Postilaatikot oli tälläisiä isoja keltaisia. Niihin oli mun mielestä tosi vaikea puottaa tavallinenkin postikortti, se reikä oli siinä niin tiukka. Kaikissa laatikoissa kans tuntui olevan tyhjennysaika tuo klo. 16 :o

2 kommenttia: